Unta

Olen nukahtamisen rajamailla, kun näen välähdyksen ja toisen ja sen jälkeen vielä yhden. Kiinnostukseni herää asiaa kohtaan ja päätän nousta tutkimaan asiaa, sitten tajuan, että en pysty nousemaan ylös ja ihmettelen asiaa. Suljen silmät ja yht äkkiä tajuan istuvani sängyn reunalla, unohdan hetkeksi välähdykset ja yritän ymmärtää, että näenkö unta. Päätän kuitenki olla vaivaamatta päätänäni liian kaun sillä ja siirryn ikkunalle katsomaan, että tapahtuuko ulkona mitään...mutta ei, ei ulkona ainakaan mitään näkyny. Ainoa asia minkä näin ja sisäistin kunnolla oli oman naaman heijastus. Katson sitä hetken ja totean itselleni, että kaikki onkin ihan hyvin ja päätän siirtyä takaisin sänkyyn nukkumaan ja juuri kuin käänny ympäri selän takana välähti taas samainen valo. Käännyin mahdollisimman nopeasti ja raotin verhoa vähintään yhtä nopeasti, mutta en vieläkään nähnyt mitään poikkeuksellista...mutta hetkinen mihin katosi myös oman naaman heijastus? En siis nähnyt enää sitäkään. Säikähdin asiaa, mutta samalla en tuntenut pelkoa vaan päätin kääntyä ympäri ja jatkaa unia.

Käänyttyäni huomasin, että huoneestani oli kadonnut sänky jolla vielä hetki sitten makasin. Tässä vaiheessa totesin, että nyt ollaan kyllä unten mailla aivan varmasti. Talossa vallitsi yllättävä hiljaisuus. Aavistin, että sähköjäkään ei olisi, koska en kuullut tuttua jääkaapin huminaa. Päätin tarkistaa asian painamalla valonkatkaisiaa ja hämmästyin sillä talossa olikin sähköt, koska lamppu syttyi iloisesti ja se sai hymyn kasvoilleni, mutta silti epäilys heräsi, että miksi en kuullut huminaa. Avasin oven ja säikähdin taas, sillä en nähnyt mitään, en yhtikäs mitään. Edessä oli pelkkää pimeyttä. Samassa kuulin huudon ja takana vielä noin viisi sekunti sitten palanut lamppu poksahti ja jäin seisomaan keskelle pimeyttä.

Suljin silmäni ja toivoin, että tämä kaikki loppuisi tähän hetkeen, mutta silmäni avattua sain pettyä sillä seisoin vieläki keskellä pimeyttä ja kaiken lisäksi kuulin vielä äänen, joka mumisi jotain. Yritin kuunella tarkemmin, että mitä äänellä olisi sanottavana mutta en yksinkertaisesti saanut selkoa siitä. En tiedä kuinka kaun seisoin siinä, mutta sitten sain muminan keskeltä napattua lauseen : "Ä....äl....ä..älä...usk..o...mihinkään...mi.mi...mit...mitä...NÄET". Säpsähdin, koska viimeinen sana tuli kirkaisuna ja aivan korvan vierestä, refleksimäisesti päätin huitaista kädellä siihen suuntaan, mutta huitaisin vain ilmaa. Samassa äänet lähtivät ja jättivät minut yksin pimeyteen. Jäin pohtimaan vikaa sanaa "näet", paikassahan oli ihan pilkko pimeää. Tarkoittiko tämä nyt sitä, että minun pitäisi uskoa kaikkea mitä kuulen ja heivata näköasti pois pelistä.

Päätin totella ääntä ja suljin silmät uudestaan sillä ne olisivat nyt hyödyttömiä. Peloissani astuin askeleen eteenpäin. Hämmästyin, koska odotin, että minulle kävisi jotain, mutta otinkin vain normaalin askeleen. Ilo täytti minut ja syrjäytti pelon täysin, mutta samalla pääsi unohtumaan se sana "näet" sillä avasin silmät ja näin valon tai pikemminki tutun välähdyksen. Ilon valtaamana lähdin kävelemään pikaisesti välähdystä päin ja pian huomasin juoksevani tätä valoa kohti. Juuri kun luulin pääseväni välähdyksen ja valon luokse niin se vain katosi ja seisoin taas pimeydessä. Samassa kuulin taas samaisen mumisevan äänen mutta tällä kertaa se ei ollu enää muminaa vaan selvä karjaisu : "NÄET!". Havahduin ja muistin edellisen äänen neuvon ja vielä murto-osa sekunin myöhemmin tajuttuani virheen läpsäisin itseäni, mutta se ei auttanu.

Läpsäisyn seurauksesta suljin silmäni noin sekuniksi ja avatessani ne taas näin hahmon tai enemmänki siluetin hahmosta aluksi, mutta sitten näin kuinka hahmo kohotti kättään ja osoitti taakseni sormella ja sanoi hiljaisella ja rahisevalla äänellä : "Ka....tso...mit...mit..mitä...ssss...ait...ai..aik...aikaiseksi". Aloin tekemään kääntymisliikettä, kun muistin äänen sanan "näet" ja aikomukseni oli pysäyttää kääntymisliike, mutta en voinut. Nopeasti tein johtopäätöksen, että en saanut nähdä, mitä takanani oli, joten suljin silmäni ja kuulin olennon karjaisun : "EI!" ja sen jälkeen tuskallisen huudon.

Minua ympäröi taas hiljaisuus. Olin tavallaan onnellinen, mutta samalla pelkäsin avata silmiäni. Seisoin hetken vielä silmät kiinni, mutta kerättyäni rohkeutta päätin avata ne ja avatessani ne tajusin makaavani sängylläni. Hengitin syvään ja hitaasti. "Kaikki olikin vain unta", tokaisin itselleni. Naurahdin asialle, mutta jostain kumman syystä heräsi epäilys, että mitä tuol oven takana on. Nousin sängyltä luottavaisin mielin, koska kuulin tutun jääkaapin huminan.

Ovelle päästyäni vedin viimeisen henkäyksen ja avasin oven. Samantien jäähmetyin pelosta paikallani sillä tajusin tuijottavani noin viiden senttimetrin päästä samaisen olennon naamaa. Mutta samantien tajusin, että olin nähnyt samaiset kasvot jossakin aikaisemmin. Aivan, olennolla oli minun ilmeeni ja kasvoni. Se samainen ilme jonka näin ikkunassa.

"Näet" kajahti päässäni ja siinä samassa hetkessä suljin silmäni, mutta vielä viime hetkellä näin kuinka olento kohotti kättään tehdäkseen jotain, mutta nähtyään, että suljin silmäni se vain karjaisi taas tuskallisesti.

Havahduin omasta sängystä taas. Tällä kertaa päätin, että nyt pysyn omassa sängyssä aamuun asti ihan suosiolla.

Tällästä unta tällä kertaa...ei enää ikinä uudestaan. Tämän unen jälkeen tajuan, että liika uteliaisuus voi satuttaa ihmistä ja se että tottelemalla pääsee aika pitkälle on täysin totta.

Oikeen hyvää alkuviikkoa teille lukijoille. Pitäkäähän lippu korkealla