Unelmani on jonain kauniina päivänä osata kirjoittaa asioita niinkuin osaan niitä ilmaista tai löytää kultainen keskitie näiden kahden taidon välillä. Siinä ei tule auttamaan mikään muu kuin harjoitus. Niinkuin sanotaan ''Harjoitus tekee mestarin''
- Santeri

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Epäonnistuminen vaiko onnistuminen

Moikkelis kaikille.



Ajattelin taas kirjoittaa omat ajatukseni tähän jotka syntyivät niinkin yllättävässä paikassa kuin matikan uusintakokeessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin uusimaan jonkun kokeen ja se tuntui hivenen hämmentävältä, mutta saatuani koepaperin eteen ja tajuttuani, että tästä ei mennä läpi ei sitten millään. Niin tajusin myös sellaisen asian,että kuinkakohan monta kertaa jossain asiassa voi epäonnistua, mutta silti yrittää uudestaan. Ajattelin myös, että kai minun täytyy uudestaan se kurssi käydä jotta ehkä sisäistän asian ja sitten pääsen kokeesta läpi.


Eli ajattelin vähän avata mun mieltä siitä miten monta kertaa asioissa MINUN mielestäni voi epäonnistua. Oon omien kokemusten kautta tajunnut, että joitain asioita ei voi vaan tehdä ilman sitä, että epäonnistuu. Itsekki olen aika monesti eri asioissa epäonnistunut, mutta aina oon uudestaan yrittäny ja joskus jopa sillon epäonnistunut. Siinä vaiheessa olen aina antanut asian olla hetken sillä tavalla kun se on ja siiten myöhemmin yrittänyt ja yleensä silloin onnistunut. (samaa tässä toivon ton matikan kokeen kohalla). Mutta esim. jos ystävä/kaveri/tuttava/sukulainen epäonnistuu johonkin sinuun kohdistuvassa asiassa, niin siinä mielestäni ei voi aina antaa uutta mahdollisuutta yrittää, tiedän se on julmaa, mutta itse en henkilökohtaisesti voi vaan antaa aina uutta mahdollisuutta ja luulenpa, että en ole ainoa tällä tavalla miettivä ihminen.

Mutta toisaalta onko jatkuva onnistuminen sitten hyväksi? Mitä jos ei ikinä saa tuntea epäonnistumista? Harvemmin se kyllä on niin, mutta kai sellaisiakin ihmisiä on jolla asiat menevät vain koko ajan putkeen. Enkä tällä nyt vaan tarkoita pelkästään koulua vaan muitakin asioita esim. vaikkapa ei aina mene putkeen perheen kans. Riidellään, asiat sovitaan ja sitten taas riidellään. Mielestäni se on eräänlaista epäonnistumista. 


Itelläni on just sellanen fiilis et mikään ei mene putkeen vanhempien kanssa ja tekisi mieli vain muuttaa pois kotoa. Mutta toisaalta ymmärrän heitä, että epäonnistun asioissa ja he eivät pidä siitä ja sen takia vaikkapa huutavat minulle. Mutta samalla vanhemmat ei tule ikinä miettineeks että "hei ehkä mekin tehään jotain väärin". Mietin omien vanhempien kohdalla, että milloinkohan he ymmärtävät asia. Huoh..ehkäpä siinä vaiheessa kun kotoa pois muutan.

Yritän elää asenteella  "Never give up and rise above everything" , mutta sekään ei onnistu aina. Onneksi elämässä on asioita, jotka auttavat aina unohtamaan nämä tyhmät asiat ja tuovat iloa arkeen. Varsinkin näin pimeenä ja harmaana talvea kohti menevässä arjessa on aina mukava nähdä jonkun nauravan tai sitten hymyilevän. Siitä ei pääse mihinkään, että se kieltämättä nostaa mielialaa aika huimasti, ihan vaikka sitä ihmistä ei tuntisi ja hän hymyilee sinulle vaikkapa bussissa ni sekin auttaa.


Muuten itelläni menee ihan hyvin, mitä nyt saattaa nälkä olla, mutta se nyt on ihan pikku juttu. Koulussa kaikki on hyvin, koska kaverit ja suht kiinnostavat koulu aineet. Kuten vaikkapa kuvis jossa kuvataan lyhytelokuvaa jota tänään päästiin kuvailemaan ja huomenna ehkä jo editoimaan. Sitten taas siirrytään sinne vapaa-aika osiolle niin muuten on ollu ihan huippu viikko, mutta tänään taas iski sellanen olematon fiilis ku vaa makas sängyn pohjal ja mietti, että mitä mä voisin elämälläni tehdä.

Eeei mulla sit taida olla enää mitää tällä kertaa. Nähdään ens blogissa ja pitäkäähän lippu korkealla.


Ps. Mua vituttaa suuresti toi sää tuolla ulkona, kun ei oikeen kuvaamaan pääsen ku aina sattuu satamaan vettä ku olis aikaa kuvata, mutta sit ku sitä aikaa ei ole niin aurinko paistaa ja linnut laulaa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti